Vaali lapsesi jalkaterveyttä syntymästä lähtien

Vaali lapsesi jalkaterveyttä syntymästä lähtien

Suurin osa lapsista syntyy tervejalkaisina, mitä kannattaisikin vaalia koko lapsen kasvun ja kehityksen ajan, sillä vain hieman yli puolella aikuisväestöstä on terveet jalat. Terveet jalat kuitenkin vaikuttavat meidän koko kehon hyvinvointiin monella tapaa.
Useimmiten erilaisia jalkavaivoja aiheuttavat epäsopivat sukat ja jalkineet. Kiinnitä huomiota lapsesi jalkoihin jo vauvaiästä lähtien valitsemalla hänelle oikean kokoiset potkupuvut – ja housut ja sukat joissa jalkaterät saavat toimia vapaasti niin, että varpailla on tilaa liikkua ja toimia luonnollisesti. Tarkista näiden istuvuus säännöllisesti.

SUKKIEN OIKEA KOKO JA KÄYTTÖ

Jarrusukkien luistamaton pohja on loistava juuri liikkumaan oppineen ja tarhaikäisen lapsen jalkaan sisätilojen liukkailla lattioilla, mutta kengissä niitä ei tulisi käyttää. Sillä kenkiä jalkaan laitettaessa luistamaton pohja estää jalan vapaasti kenkään sujahtamisen ja näin ollen varpaat ovat tiukassa sumpussa kengän sisällä jolloin ne eivät pääse toimimaan luonnollisesti. Liian pieni sukka taas estää jalan luonnollista toimintaa. Useimmiten sukat kutistuvat pesussa joten niiden kokoon kannattaa kiinnittää usein huomiota!

SUOSITUSTEN MUKAISET LASTEN KENGÄT

Voit ylläpitää lapsesi jalkaterveyttä valitsemalla hänelle ensikengistä lähtien nykysuositusten mukaiset lasten kengät jotka eivät ole esteenä jalkaterän luonnolliselle toiminnalle. Kenkäkauppa Nubukin suositusten mukaisten lasten kenkien koko valikoiman löydät tästä. Suositukset koskevat lapsia joilla ei ole diagnosoitu alaraajaongelmia ja joilla jalkaterät kehittyvät normaalisti. Nykysuositusten mukaisten kenkien ominaisuuksista voit lukea blogistamme löytyvästä postauksesta.

LAPSEN HERMOSTON KEHITYS

Rakenteeltaan lapsi muistuttaa aikuista jo hyvin varhaisessa vaiheessa, silti hermoston kehitys on vielä kesken. Hermosto on kokonaisuutena valmis noin 16-20 vuotiaana. Hermoston hidas kehittyminen vääristää lapsen tuntemuksia jalkineiden ja sukkien sopivasta istuvuudesta. Älä siis luota pelkästään lapsen mielipiteeseen kenkien sopivuudesta jalkineiden ostotilanteessa. Vaan mittaa jalat ja kengät varmistaaksesi kenkien oikea sopivuus!

EPÄSOPIVAT, MUOTOILLUT JA JÄYKÄT LASTEN KENGÄT

Epäsopivat kengät muuttavat lasten luonnollista tapaa liikkua, vaikeuttavat tai jopa estävät varmaa ja vakaata askellusta, mikä taas aiheuttaa kömpelyyttä lapsen liikkuessa vaihtelevassa maastossa. Noin 95% jalkaterien epäsuotuisista muutoksista alkavat kehittyä jo varhaislapsuudessa epäsopivia kenkiä ja sukkia käytettäessä.

SUOSITUSTEN MUKAISIIN KENKIIN TOTUTTAUTUMINEN

Vanhempi lapsi, joka on käyttänyt koko ikänsä pelkästään tukevia ja muotoiltuja kenkiä tarvitsee varovaisen aloituksen paljasjalkakenkien ts. kevytjalkineiden käytössä. Anna lapsesi jalkojen tottua uusiin mukaviin kenkiin pikkuhiljaa. Kohta hän ei kelpuutakaan muita kenkiä jalkoihinsa. 

HYVÄ JA JALOILLE TERVEELLINEN LASTEN KENKÄ

Hyvässä lasten kengässä jalat mahtuvat olemaan ja toimimaan luonnollisesti kengän sisällä. Jalan toiminta ja tuntuma maahan on lähes samanlainen kuin liikkuisi paljain jaloin. Kenkä ei muokkaa jalkoja virheellisiin asentoihin, eikä hierrä, paina ja purista mistään. Näillä ominaisuuksilla varustelluilla kengillä lapsesi suorastaan nauttii liikkumisesta.

JALKOJEN SEURANTA

Tarkastele lapsesi jalkoja säännöllisesti. Mittaa jalat taulukon ohjeistuksen mukaan, tarkista jalkojen toimivuus, huomaa myös ihon ja kynsien kunto. Tarkista varpaanvälien ihon kunto. Hoidata syylät ja känsät ajoissa pois. Jo pienikin painauma, hiertymä tai kovettuma missä tahansa jalkaterän kohdassa kertoo, että kengät alkavat olla epäsopivat kasvaviin jalkoihin joten on aika uusia kengät sopivampiin.

Lapsen ikäJalkaterien kasvuMittaustarve
1-31,5-2mm/kkjoka 3.kk, 6krt/vuosi

>3-6

n. 1mm/kkjoka 4.kk, 4krt/vuosi
>6-10<1mm/kkjoka 5.kk, 2-3krt/vuosi

Lahjakortti